Seinen varrella sijaitsevassa Ranskan pääkaupungissa Pariisissa asuu noin 2.2 miljoonaa asukasta, Suur-Pariisin eli Ile-de-Francen alueella noin 12 miljoonaa asukasta. Pariisi on Lontoon jälkeen Euroopan Unionin toiseksi suurin metropolialue. Pariisia pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä kulttuurin, politiikan, gastronomian ja muodin keskuksista. Se on myös yksi maailman suosituimmista turistikaupungeista, jonne saapuu vuosittain lähes 47 miljoonaa matkailijaa. Pariisia on kuvailtu maailman kauneimmaksi kaupungiksi. Se on kuuluisa monumenteistaan ja kuuluisista taideteoksistaan.

Pariisi on loistava kaupunkilomakohde erityisesti ruuan, viinin ja historian ystäville. Sen kulttuuritarjonta on erinomainen ja jokainen vähäänkään kulttuurista ja taiteesta kiinnostunut ei voi jättää sitä kokematta. Pariisissa on 30000 kahvilaa ja ravintolaa, jotka tarjoavat herkkuja kaikkialta maailmasta ranskalaisen keittiön hienouksien ja maakuntien erikoisuuksien lisäksi.

Pariisin suosituimpia nähtävyyksiä ovat Eiffel-torni, Riemukaari ja Notre Damen katedraali. Pariisi on loistava matkakohde ympäri vuoden, sillä auringon paisteesta saadaan nauttia syksylläkin varsin pitkään. Pariisin satavuotinen metro toimii sujuvasti ja verkosto on tiheä. Metroa kannattaa käyttää, sillä nähtävyyksien väliset matkat ovat Pariisissa pitkiä.


Kommentit

Pariisi — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.